Viidakkorumpu: Kehitysmaamatkailua - Äiti, älä lue tätä! :D

Kaikille tiedoksi: pyrimme olemaan reissatessa varovaisia. Täällä asiat harvoin kuitenkaan menee aivan suunnitelmien mukaan ja siksi menomatka oli tällä kertaa hieman seikkailua.

Rankan ensimmäisen anteviikon päätteeksi lähdettiin järvelle lomailemaan. Livistettiin perjantaina jo lounaalta minibussiin, jonka lähtöä saatiin odottaa kaksi ja puoli tuntia. Miten se pääsikin meiltä unohtumaan, että ei kannata maksaa matkaa ennen kuin bussi lähtee liikkeelle? Haksahdettiin meille jo tuttuun jekkuun; täyden näköisessä bussissa ei ollutkaan oikeita matkustajia, vaan kuski oli maksanut ihmisille siitä, että he istuvat bussissa jotta se näyttäisi täydeltä. Toisen bussin lähtöä kateellisena katsellessa ja omamme lähtöä tuntikaupalla odotellessa saimme oppitunnin, jota emme heti unohda.

Tämä aikataulun viivästys johti siihen, että matkamme viimeiset tunnit taitoimme pimeässä. (Täällä on todellakin pimeää, ei mitään katuvaloja tai muitakaan kuin ajovalot.) Lilongwesta lähtiessä meille sanottiin että bussi vie meidät perille asti, mutta kappas vaan, keskellä ei mitään meidät ohjataan toiseen minibussiin, jonka määränpäästä emme saaneet selvää. Kyselimme kanssamatkustajilta saammeko perillä taksin hostellille. Vastaukseksi saatiin naureskelua jostain moottoripyöristä (?) jota pidimme siis vitsinä.

Jälleen bussi pysähtyi pimeään, keskelle ei mitään. Vastassa oli n. 15 kevaria kuskeineen ja innokkaat auttajat köyttivät jo kassejamme pyöriin kiinni. Pikavilkaisulla totesimme pyörien, kypärien ja tien olevan pelottavassa kunnossa, puhumattakaan vallitsevasta pimeydestä. Koitimme vielä mutista taksista, mutta nauraen meille kerrottiin että tämä on ainut kulkutapa. Hieman hirvitti; emme olleet varmoja mihin meidät oli tiputettu ja minne olimme menossa. Eipä siinä kuitenkaan hirveästi vaihtoehtoja ollut. Ei muuta kuin hölskyvä kypärä päähän ja kyytiin! Alkujärkytyksestä toivuttuamme aloimme kuitenkin nauttia matkanteosta.

Pilkkopimeässä päällemme avautuva tähtitaivas oli upea. Kuumassa bussissa istumisen päälle oli ihanan virkistävää tuntea tuulenvire lämpimässä kesäyössä. Tie oli kuoppainen ja mäkinen. Jyrkissä ylämäissä piti aina ajatella kevyitä ajatuksia, ettei pyörä hyydy. Parinkymmenen minuutin matkanteon jälkeen alkoivat rantaviivan valot erottua. Lopulta pääsimme ehjin nahoin hostellille. Hostelli oli tosi viihtyisä. Istuttiin rantanuotiolla iltaa paikallisten musisoidessa ja jutskattiin muiden matkailijoiden kanssa. Törmättiinpä myös erääseen Sambiassa tapaamaamme pariskuntaankin.

Aamulla herätessämme kävimme ensimmäisenä katsastamassa maisemat, sillä yöllisen matkanteon vuoksi meillä ei ollut aavistustakaan minkälaisessa paikassa olemme. Ihanaahan siellä oli. Kirkasta vettä ja rantaa silmänkantamattomiin. Aamupäivä köllittiin rannalla ja uitiin järvessä. (Meillä on loistenkarkoituspillerit jo odottamassa :D). Lounaan jälkeen vuokrattiin paddleboardit ja melottiin järvelle katselemaan värikkäitä kaloja, joista Malawijärvi on kuuluisa. Päivä oli ihana ja illalla jatkoimme rentoutumista viinilasien äärellä hostellin rantaterassilla.

Sunnuntaiaamuna jouduttiinkin jo pakkaamaan kimpsut ja kampsut, sillä emme halunneet joutua matkaamaan pimeässä takaisin. Kevaritaksit taas alle ja Monkey Bayta kohti. Opimme nopeasti, mistä paikka on saanut nimensä. Leijonakuningasmaisemissa ajellessamme paviaanit laiskottelivat tien laidalla sankoin joukoin. Iinan onneksi olimme pyörien selässä! Paluumatka oli sitä mitä täällä aina. Oli minibussia, lava-autoa ja taas muutama minibussi, mutta perille päästiin ja vielä valoisan aikaan.