Viidakkorumpu: Lomaa

Ei olla hetkeen blogia päivitetty, ollaan oltu reissussa.

Viime tiistaina lähdettiin Sambiaan lomailemaan. Bussi Lusakaan lähti klo 5.30, ja meillä oli herätys kolmelta aamuyöllä. Rento alku lomalle. Malawilaisittain bussi ahdettiin aivan täyteen, ja ihmisillä oli omia istuimia mukanaan siltä varalta, että saavat käytäväpaikan. 14 tunnin matkaa ei olisi kiva viettää seisten käytävällä. Bussin ovien avautuessa kaikki rynnivät sisään. Onneksi ollaan jo sen verran afrikkalaistuttu, että ei jääty kainostelemaan, vaan kyynärpäät edellä sisään ja istumapaikoille.

Lähtiessä bussi ei ollut vielä ylitäytetty, mitä ihmettelimme. Ehdimme matkustaa viitisen minuuttia, kun bussi pysähtyi ja sisään hyppäsi lauma Sambialaisia nunnia. Käytävä täyttyi nunnista, jotka aloittivat matkan rukouksella. Nunnat vastasivat bussin viihdeosuudesta laulamalla pitkin matkaa.

Malawissa olemme vaaleaihoisina saaneet paljon huomiota, niin myös nytkin. Ainon takana koko matkan istunut nunna hivutti tasaisin väliajoin kätensä hivelemään Ainon käsivartta. Aino ei ollut tästä toistuvasta huomionosoituksesta kovin innoissaan. Myös paluumatkalla pikkutyttö veti Iinaa ponnarista ilmeisesti kokeillakseen miltä vaaleat hiukset tuntuvat.

Päivän kuumimmat tunnit menivät bussissa, jossa ei ole ilmastointia eikä vessaa. Sambian rajalla bussi pysähtyi, ja jouduimme kävellen ylittämään rajan. Viisumia hankkiessamme meiltä mitattiin kuume ilmeisesti ebolan tai muiden tartuntatautien varalta. Seinillä oli paljon julisteita ebolan oireista, tarttumisesta ja ennaltaehkäisystä, sekä hivistä. Tiskillä oli myös ihmetykseksemme ilmaisia naisten kondomeja.

Matkan aikana oli muutamat pissatauot, mutta emme uskaltaneet juoda oikein mitään, koska emme tiedä milloin seuraava tauko on. Matkalla oli uuvuttavan kuuma, ja jälkikäteen tajusimme olleemme todella alinesteytettyjä. Tauoilla kaikilla oli kiire ulos, ja sama rynnimiskaaos toistui. Nunnat olivat yllättävän rajuja otteissaan, ja jyräsivät meitä perinteisellä afrikkalaisella ruumiinrakenteellaan. Huumori meinasi välillä loppua, kun täydellä käytävällä jossa ei pääse eteen eikä taakse, nunnat puskivat kookkailla povillaan meitä eteenpäin. Muutenkin oli jo tarpeeksi kuuma, ahdasta ja halu päästä pois bussista.

Yllätyimme siitä, miten erilainen Sambia on Malawiin verrattuna. Lusaka tuntui ihan suurkaupungilta Lilongwen jälkeen. Koska Malawissa mainostaminen hoidetaan lähinnä kirjoittamalla puunrunkoihin tai maalaamalla muureihin, niin Sambiassa yllätyimme valomainostauluista ja valtavista älypuhelinmainoksista. Sambiassa tuntui olevan enemmän tarjolla ”luksustuotteita”, ja meille tuli tunne, että äärimmäisen köyhyyden lisäksi maassa on myös vaurautta, etenkin kaupungeissa. Aino lukikin paikallisesta sanomalehdestä, että kuilu hyvätuloisten ja köyhien välissä on suuri jopa afrikkalaisessa mittakaavassa.

Yöunet nukuimme pitkän matkan jälkeen Lusakassa hostellissa, josta aamulla matka jatkui kohti Livingstonea. Kohtalokas virke oli valita bussiyhtiö, joka osoittautui yltiöuskonnolliseksi. Meille ihan uusi konsepti oli ”matkasaarnamies”, joka ensimmäiset 40 minuuttia matkasta saarnasi huutaen. Saarnamiehen lähentyessä meitä huutaen ”sister, sister!”, vajosimme syvemmälle tuoleihimme, Iina esitti nukkuvaa ja Aino laittoi korvatulpat korviin. Tämä tuomittiin synniksi. Äänekäs saarnamies keräsi myös itseoikeutetun kolehdin. Sattumalta olimme molemmat juuri umpiunessa ;) Loput 8 tunnin matkasta bussissa soi täysillä laulut, kuten ”thank you Jesus”, ”My Lord and saviour”, ”I love you, God”. Siinä pauhussa tuli suorastaan ikävä Lilongwen bussin nunnia.

Livingstonen hostellilla oli keittiö, jossa pääsimme ensimmäistä kertaa Afrikassa olomme aikana kokkaamaan itse valittua ruokaa. Voittaa jopa pizzatiistain.