Malawilaisesta vieraanvaraisuudesta

Aika täällä on vierähtänyt ja yhtäkkiä huomaammekin jäljellä olevan enää kolme viikkoa reissusta. Meidän puheissakin alkaa pikkuhiljaa esiintyä kotiinlähtöön liittyvät asiat ja tämän ovat huomanneet myös meidän ystävät. On ollut koskettavaa, kuinka meitä on jo tässä vaiheessa muistettu.

Sunnuntaiksi saimme kutsun erään koulumme autonkuljettajan kotiin vierailulle. Kuljettaja on ollut alusta asti meitä kohtaan todella huomaavainen ja kiltti. Hän on niitä harvoja, jotka muistavat meidän molempien nimet, täällä kun yleensä meitä kutsutaan vain ”Iinnoksi”, koska nimemme kuulostavat niin samalta. Hän myös soittelee perään varmistaakseen, että autokyyti on saapunut ja että meillä on kaikki hyvin.

Sunnuntaina laitoimme täällä teettämämme afrikkamekot päälle ja suuntasimme kyläilemään. Meidät haettiin tuktukilla koululta. Perillä meitä odotti pieni talorykelmä, jonka pihalla juoksentelivat lapset, kukot ja kanat. Täällä on ihan tavallista, että kotieläimet juoksentelevat vapaana, jopa sairaalan pihalla ja keskustassakin. Lapset olivat innoissaan nähdessään valkoisia, azunguja.  Koti oli hyvin pieni, mutta kodikas. Kuljettaja kertoi muuttaneensa vasta hiljattain Lilongween ja väestön kasvun vuoksi isoa asuntoa on todella vaikeaa löytää.

Tarkoituksenamme oli juoda iltapäivätee, mutta sähköt olivat poikki. Kuitenkin eteemme loihdittiin kanaa, riisiä, kananmunaa, leipää, mehua, banaania, mangoa, keksejä ja vaikka mitä muuta. Söimme illallista yhdessä ja juttelimme pari tuntia. Saimme kuulla paljon mielenkiintoisia ja hauskoja tarinoita elämästä Malawissa ja Zimbabwessa. Opimme missä kaupungissa ja mihin vuodenaikaan tietyt hedelmät kasvavat, missä on kuuminta, kylmintä ja kauneimmat rannat. Ilta oli todella ihana ja kun mukaamme pakattiin pari kassillista evästä, ei itku ollut kaukana. Täällä ihmiset antavat mielellään siitä vähästäkin, mitä heillä on. Tuntui suorastaan syylliseltä ottaa vastaan ruokaa, etenkin kaiken sen kestitsemisen jälkeen.’

Myös sairaalalla olemme puhuneet vanhoille työkavereille lähestyvästä lähdöstämme. Maanantaina yllätykseksemme eräs entinen työkaverimme antoi meille läksiäislahjaksi kauniit chitenje-kankaat. Emme olleet lainkaan varautuneet tällaiseen muistamiseen ja ele lämmitti todella. Tiistaina käytiin tämän työkaverin ja hänen perheensä kanssa illallistamassa. Ilta oli todella mukava ja perhe lapsineen kerrassaan suloinen.

Tuntuu niin ihanalta, että ollaan saatu tutustua näihin paikallisiin ja tulemme heitä varmasti muistamaan ja ikävöimään. Nyt myös kotiinlähtö tuntuu haikeammalta ja tavallaan konkreettisemmalta. Pikkuhiljaa alkaa myös hiipiä tunne siitä, että aika täällä loppuu kesken. Niin paljon olisi vielä tehtävää.

Viikonloppu järvellä (Ja 2kk täällä!)

Lähdettiin uusien Suomityttöjen kanssa järvelle viikonlopuksi. Päätettiin mennä lähirantaan, Salimaan, jossa ollaan käyty aiemminkin. Oltiin siellä yksi yö, eikä se taaskaan täysin kommelluksitta mennyt.

Matkat sujuivat kerrankin hyvin ja nopeasti (!!!). Järvessä uidessa Ainon toinen silmä alkoi yhtäkkiä turpoamaan ja oireilemaan. Siitä pikku paniikki, että onko järvessä joku olio joka pesiytyy silmään ja vähintään syö aivot. Henkilökuntaa vähän nauratti, mutta Aino pääsi kuitenkin tapaamaan ensiapuihmistä. Eivät osanneet sanoa mistä johtui ja vaiva meni ohi yhtä nopeasti kuin alkoikin.

Meidän hostelli on paikallisten suosima ja oltiinkin aikalailla ainoat länsimaiset koko rannassa. Viikonloppuna vietettiin äitienpäivää, mikä näköjään täällä tarkoittaa kunnon bileitä. Koko ranta oli täynnä tanssivia ihmisiä. Meilläkin oli merkkipäivä, 2 kuukautta Malawissa, joten liityimme juhlijoiden joukkoon.

Aamulla ei ollut niin kiva herätä kun hostellin aulaan patjoille majoitetuilla parilla kymmenellä naisella oli ämpäreissä haisevaa kalaa kuumassa huoneessa. Päiväksi mentiin rannalle ja nyt alkoi jo pikkuhiljaa kyllästyttämään paikallisten jatkuva into ottaa meistä tai meidän kanssa kuvia, koskea, rupatella, tuijottaa, pyytää rahaa ja seurata. Edellisenä päivänä vielä naureskellen poseerattiin ja tutustuttiinkin joihinkin paikallisiin, mutta sunnuntaina ei saatu olla hetkeäkään rauhassa. Lapsilta ihmettelyn vielä ymmärtää, mutta kun parikymmentä aikuista seuraa ja ”salaa” ottaa kuvia, pyytää uimaopetusta tai sukeltaa nappaamaan jaloista kiinni, ei enää naurata.

Kotimatkalla nähtiin taas niitä heimoasuisia heinäpaalin näköisiä ukkeleita tanssimassa ja saatiin muutama kuvakin.

Oli kiva viikonloppu !                         

                                                                                                                                                  

Perhesuunniteluklinikka

Viime viikko työskenneltiin Area 18 perhesuunnitteluklinikalla. Siellä opimme asentamaan ja poistamaan ehkäisykapseleita. Klinikka oli Area 18:n terveyskeskuksessa, jossa oli mm. antenataaliklinikka ja pieni synnytysosasto. Perhesuunnittelu ja anteklinikka olivat samassa pikku rakennuksessa. Perhesuunnittelu toteutettiin yhdessä pienen pienessä huoneessa, ante toisessa. Tilojen rajallisuuden vuoksi mm. terveysvalistustuokiot sekä lihakseen pistettävien ehkäisyinjektioiden laitto suoritettiin ulkoilmassa. Välillä sisätiloihin eksyi pihalta kukko tai kana tepastelemaan.

Päivät alkoivat anten ja perhesuunnittelun yhteisellä terveysvalistustuokiolla, jotka sisälsivät paljon yhteislaulua. Tuokioissa istui joukko äitejä lapsikatraiden kanssa. Opimme myös, että Malawilaisessa äitiysterveydenhuollossa koitetaan innostaa myös lasten isät mukaan käynneille. Jos käynnille tulee puolison kanssa, pääsee pariskunta jonon ohi, vaikka tulisivat myöhässä. Pariskunnat saavat myös muilta äideiltä ja hoitajilta kannustuslaulun saapuessaan yhdessä.

Ehkäisy klinikalla on ilmaista, kuten kaikki julkinen terveydenhuolto. Suurin osa klinikalta annettavista ehkäisyvälineistä on lahjoituksia. Yleisiä ehkäisymuotoja ovat injektiot sekä kapselit. Muita ehkäisymuotoja ovat miesten ja naisten kondomit, e-pillerit ja minipillerit, kierukka (jota asennetaan sairaalassa), varmat päivät, imetys sekä pidättäytyminen ja keskeytetty yhdyntä.

Terveyskeskuksen infojulisteista opimme, että täällä pidetään eri ehkäisymuotoja luotettavampina kuin Suomessa. Esimerkiksi varmoja päiviä pidetään yhtä luotettavina kuin kondomia, ja imetystä luotettavampana kuin edellä mainitut. Luotettavimpana pidetään sterilisaatiota, kierukkaa ja implanttia. Suomessa esimerkiksi imetystä ei promotoida ehkäisykeinona.

Opimme klinikalla myös non-touch -menetelmän injektioiden laitossa. Tämä tarkoittaa sitä, että hanskojen vähyyden vuoksi potilaaseen ei kosketa lainkaan.

Eniten hajottaa elektroniikka

Ainon Suomi-liittymä ei toimi täällä ollenkaan. Sori vaan ystävät, työnantajat ja virkavalta.

Iinan kännykässä ei toiminut paikallinen simkortti. Sitten vaihdettiin varakännykkään, jossa toimi.

Sitten alkoi Iinan läppäri levitä.

Sitten hajosin Iinan varapuhelin. Onneksi sentään mukana oli KAPULA. Se toimii. Osittain.

Oltiin että näillä mennään.

Sitten hajosi Ainon puhelin. Onneksi on varaluuri. Joka ei toimi.

No tällä viikolla on sähköt ja wi-fi ollut nurin enemmän kuin toiminnassa että ei tässä mitään yhteyttä haluttu pitääkään.

An(tenat)aalista

Tää postaus tulee nyt myöhässä kun täällä on ollut sähköt poikki ja wifi poikki ja what not. Enjoy !

Meidän ei-suosikkiharkka antenataaliosastolla on päättynyt. Sen kunniaksi Ainolla on pikku krapula.

Päivät antella kuluivat pääasiassa hitaasti. Siis todella. Aamulla ensin odoteltiin pari tuntia kaikkien töihin saapumista. Sitten keskusteltiin siitä miten itse kunkin yö on sujunut. Nukkuessahan se. Sitten tentattiin meidän chichewan kielen taitoa. Tänäänkin osattiin sanoa hyvää huomenta, kuten eilen. Ja toissapäivänä. Sitten jaettiin huoneet, ei kuitenkaan kaikkina päivinä. Sitten taas odoteltiin. Lääkärin saapuessa tekemään osaston kiertoa, oli meillekin hommaa. Käytiin osaston äidit läpi, tehtiin joitakin tutkimuksia ja niiden pohjalta diagnooseja ja hoitosuunnitelmia. Tiistaisin ja torstaisin tehtiin elektiivisiä sektioita jos leikkurissa oli tilaa. Lääkärin kierron jälkeen oli lounas ja lounaan jälkeen sydänäänien kuuntelurumba.

Pähkinänkuoressa syy miksi tämä ei ollut meidän suosikkiharkka oli oma turhautumisemme. On todella raskasta seurailla, kun asiat joita hoidollisesti pitäisi tapahtua, ei tapahdu. Joskus syynä on resurssien puute, joskus valitettavasti tiedon, taidon sekä motivaation puute. Ja kuka kehtaa Suomessa sanoa terveyskeskusta arvauskeskukseksi, hävetköön. Suomessa on tarjolla niin laadukasta hoitoa sitä tarvitseville.

Osastolla oli kuitenkin muutama työntekijä jotka käyttivät työaikansa potilaiden hyvinvoinnin edistämiseen. Eräs osaava kätilö piti huolen siitä, että pelkkien oireiden tuijottamisen sijaan pyrimme hahmottamaan asioiden syy-seuraussuhteita sekä kokonaistilannetta. Tämä kätilö oli ensimmäinen täällä, joka kannusti meitä ajattelemaan kriittisesti eikä sokeasti luottamaan muiden arvioihin ja tutkimustuloksiin. Kyseinen kätilö myös ehtiessään kokosi osaston äidit yhteen ja piti heille terveysvalistusta. Tämä kätilö oli todella työlleen omistautunut ja omalla työpanoksellaan osoitti, että vähempi ei riitä. Hieno kätilö. Toinen mieluisa työntekijä oli eräs lääkäri, joka opetti meille paljon riskiraskauksien hoidosta.

Ei siellä kuitenkaan pelkkää kurjaa ollut! Kun kerran sitä aikaa oli, niin hengailtiin aika paljon potilaiden kanssa. Huoneessa 2 oli äitejä, jotka olivat pitkään osastolla, monet jopa viikkoja. Näihin äiteihin tutustuimmekin ja vietimme huoneessa paljon aikaa. Oli kiva tuntea potilaat nimeltä ja hekin antoivat meille Afrikkanimet: Patuma ja Nabanda. Harva äideistä puhui englantia, joten he ahkerasti opettivat meille chichewaa ja tenttasivat aiemmin opittua. Huoneessa oli aina hyvä ilmapiiri ja huumorintajuiset äidit nauroivat sekä meille että meidän kanssa.

Osan äideistä kanssa ystävystyimme kielimuurista huolimatta.  Pyrittiin käymään mahdollisuuksien mukaan moikkaamassa meidän äitejä synnytyksen jälkeen, eikä siinä aina kyyneliltä vältytty puolin ja toisin. Eräät kaks äitiä, jotka nimesivät meidät bestiksikseen pyysivät meitä  nimeämään vauvansa. Se ei ollutkaan mikään helppo nakki, mutta lopulta sopivat Afrikkanimet löytyivät. Hurjan suuri ja aika koskettava luottamuksen osoitus näiltä äideiltä. Myöhemmin äitien keskuudessa syntyikin pienoinen ”trendi” kysyä meiltä lasten nimiä, mutta tuskin kaikki niitä aivan tosissaan pyysivät.

Torstaina, meidän toiseksi viimeisenä työpäivänä huoneen 2 alkuperäisen kokoonpanon äideistä viimeiset operoitiin. Pääsimme vastaanottamaan vauvat leikkaussaliin. Tämä olikin mahtava tapa päättää harjoittelu osastolla.

Tuhjä potilashuone. Tällaisissa saattoi olla yli 20 äitiä viikkotolkulla.

Nimesimme tämän pienen pojan: Gift.

Menossa leikkuriin

Viimeinen pari uunista ulos: leikkurissa vastaanottamamme kaksosvauvat

Festareilla Malawissa

Viime viikonloppu oli taas pikku seikkailu. Me tytöt lähdettiin festareille Malawi-järven rantaan. Perus köyhäilijät. Ostettiin pinkki lastenteltta, halvin mikä löydettiin. Eikä siellä rannassa varmaan mitään makuupussia tai -alustaa tarvitse..

Matkaan lähdettiin aamuviideltä, sillä meille oltiin kerrottu että bussi lähtee 6.30. Meille selvisi bussipysäkillä, että ko. bussi on "rikki". Ei siinä, odotettiin 5 tuntia paikallisessa bussissa sen täyttymistä ja perillä oltiin illansuussa. Ei siitä jaksa täällä enää stressata, kyllä perille aina pääsee.

Festareilla oli Malawilaisia sekä kansainvälisiä esiintyjiä. Oli musiikkia, tanssia, muotia, tulishow'ta... Paljon oli länkkäreitä, mutta myös paikallisia. Oli vanhoja tuttuja ja uusia tuttavuuksia.

Viikonloppuun sisältyi tanssia, uintia, kylmää juomaa, hyvää ja vähemmän hyvää ruokaa sekä muuta mahtavaa menoa. Tuntuu niin siistiltä, että pääsee kokemaan tämmöistä!

Festarimuijat

Meidän pikkuteltta

Jouduttiin tehdä myös visiitti sairaalatelttaan

Ei mikään Ruissalo camping :D

Iinan festaripaikka...