Malawi – The warm heart of Africa

Nyt se on ohi.

Istutaan Addis Abeban lentokentällä ja pähkäillään meidän viimeistä blogipostausta, jonka oli tarkoitus vetää yhteen koko reissu.

Eihän tähän löydy sanoja.

Toisaalta ollaan innoissamme kotiinpaluusta, mutta vasta pikkuhiljaa päähän iskostuu, että elämä Malawissa on nyt lopullisesti takana. Tulee menemään aikaa, ennen kuin näemme Afrikan uudestaan. Olo on haikea.

Reissuun lähtiessä kolme kuukautta tuntui ajatuksena pitkältä. Emme oikein tienneet mitä odottaa, vaikka olimmekin Malawista lukeneet etukäteen. Nyt sen tajuaa, kuinka vaikeaa on pukea sanoiksi kaikkea kokemaamme.

Toisaalta kolme kuukautta meni silmän räpäyksessä, toisaalta ehdimme siinä ajassa kotiutumaan Malawiin ja rakentamaan sinne arjen ja elämän. Vaikka nautimme matkasta täysin rinnoin, häämötti kotiinpaluu kaukaisena maalina ajatuksissamme. Arki Malawissa tuntui itsestään selvältä ja vasta nyt kotiin lähtiessämme alamme tajuamaan, mistä kaikesta joudumme myös luopumaan.

Malawilainen elämäntapa on hyvin erilainen kuin suomalainen. Malawissa ei kiirettä tunneta ja meidänkin stressitaso laski lähelle nollaa. Asiat ottavat aikansa, mutta järjestyvät aina lopulta, mitä sitä murehtimaan. Malawi on hyvin yhteisöllinen ja ystävällinen maa, mistä saimme taas muistutuksen viimeisellä viikollamme. Meitä ovat muistaneet niin ystävät kuin puolitututkin viestien, hyvän matkan toivotusten sekä pienten läksiäislahjojen muodossa. Tuntuu haikealta jättää tämä kaikki taakse.

Taakse jäi myös Aino, sairaanhoitajaopiskelija Joensuusta, jonka kanssa ystävystyimme ja tulimme hyvin läheisiksi. Ainon reissu on nyt puolivälissä ja on ollut ilo jakaa kokemuksemme. Aino, jos luet tätä, niin hulluna tsemppiä loppukiriin! Suomen päässä taas tavataan.

Kokemus on varmasti kasvattanut meitä kätilöinä ja muuttanut käsitystämme maailmasta sekä itsestämme. Ehkä tässä kohtaa ei vielä oikein osaa sanoa, mikä kaikki muuttui, mutta ainakin löysimme itsestämme rohkeutta, vahvuuksia ja osaamista, joita emme tienneet meissä olevan. Myös toisistamme löysimme huikeat matkakumppanit ja hyvät ystävät. Kolmen kuukauden ajan jaoimme huoneen, työpaikan sekä vapaa-ajan. Tämä ei olisi kenen tahansa kanssa onnistunut, mutta meillä oli todella hauskaa yhdessä reissun alusta loppuun.

Seuraavana edessä on sopeutuminen Suomeen, erillään asumiseen sekä pakkassäähän.

Kiitos ja kumarrus,

Aino ja Iina

Shoppailua Malawissa

Joku kyseli, että minkälaisia kauppoja täällä on. Osa samanlaisia, kuin Euroopassa, osa vähän erilaisempia. Ostoksia tehdään sekä supermarketeissa, että toreilla ja tien varsilla. Mitään hienoja ostoskeskuksia täällä ei ole. Vaatekauppoja on, mutta pitkälti vaatteet teetetään räätälillä torilta ostetuista kankaista. Toreilla myydään paljon kierrätysvaatteita ja -tavaroita, kankaita, hedelmiä ja vihanneksia, meikkejä, kauneustuotteita ja -palveluja sekä esimerkiksi eläviä kanoja. Mikään shoppailukohde Malawi ei ole, mutta hyvin ollaan pärjätty ;-)

Jouluvalmistelut alkoivat hyvissä ajoin, vaikka täällä on yli 30 astetta hellettä

Palaneen torin tilalle rakennetaan uutta

Uusi tori rakenteilla

Huonekalukauppa

Hautausliike arkkukoristeineen

City mall, yksi ostareista

Ruokakauppa

Myös teiden varret ovat suosittuja kauppapaikkoja

Ostari

Torilta voi ostaa mm. kanoja

... ja moppeja

Viikko paratiisissa

Kaikkien harjoitteluiden ja suorittamisen päälle oli aika heittää aivot narikkaan ja lähteä Sansibarille rentoutumaan. Vaikka olemmekin nauttineet kaikista seikkailumatkoistamme täällä, päätimme että tällä lomalla emme istu yhteenkään minibussiin, bussiin tai muuhun tukalaan julkiseen kulkuneuvoon. Tällä lomalla olimme todellakin lomalla ja turisteina.

Suuntasimme suoraan Nungwin valkoisille hiekkarannoille. Saapuessamme perille, oli usko ”luksuslomaamme” hetkellisesti koetuksilla. Taksikusti eikä osa paikallisistakaan ollut koskaan kuullutkaan lodgestamme. Koitimme soittaa hostelliin, mutta sieltä ei vastattu. Lopulta paikallisen ohjeistamana ajoimme töyssyistä hiekkatietä, jonka päästä lopulta löytyi majapaikkamme. Portista astuessamme oli meitä vastassa pienimuotoinen työmaa sekä hostimme, joka esittäytyi nimellä ”Crazy Man”. Paikka vaikutti kaikkea muuta kuin lupaavalta.

Kuitenkin nopeasti kävi ilmi, että paikka ja host olivat mitä hauskimmat ja sydämellisimmät. Rakennustyömaa portin pielessä oli hostellin tuleva laajennus tekeillä. Hostellissa oli kaunis sisäpiha, jossa oli pitkät ruokapöydät puiden varjossa. Ensitöikseen hostimme vei meidät kierrokselle kylään sekä rannalle, jossa hän näytti edulliset paikat, mistä ostaa ruokaa, juomaa ja missä nostaa luotettavasti rahaa. Ranta oli pienen kävelymatkan päässä, mutta hostimme lupautui meitä kuljettamaan rannalle ja kotiin koska haluamme. Crazy lupasi järjestää myös kaikki haluamamme aktiviteetit järkevään hintaan.

Kävi myös ilmi, että Crazy on mitä mainoin kokki ja nopeasti luovuimme illallisista kalliissa turistipaikoissa ja nautimme neljän euron hintaan pöydät notkuvan illallisen. Illallisilla oli tarjolla tuoretta tonnikalaa, sardiinia, mustekalaa, erilaisia lisukkeita kuten herkkuriisiä, perunaa, pastaa, kasviksia ja salaatteja. Illalliset olivat ehdottomasti parhaat Afrikassa nauttimamme, ja hostellin muut asukkaat olivat tästä samaa mieltä. Kokoonnuimmekin iltaisin koko hostellin voimin nauttimaan ruuasta ja hyvästä juomasta. Aamuisin meitä kestitettiin ilmaisella aamupalalla, johon kuului tuoreita hedelmiä, mehua, paistettua kananmunaa ja nutella- ja hilloleipiä, nam!

Hostellilla asui myös Crazyn 4-vuotias poika, joka viihdytti meitä apinoinnillaan iltaisin. Tämä pikkuinen myös nopeasti kiintyi meihin ja tykkäsi kovasti halia ja istua illalisella sylissä, monesti siihen nukahtaen.

Päivät vietimme enimmäkseen rannalla pötkötellen ja iltaisin istuimme auringonlaskua katsellen. Ranta oli täydellinen: valkoista, sileää hiekkaa ja turkoosi, läpinäkyvä vesi. Rannalla oli todella vähän turisteja ja saimmekin oleilla hyvin rauhassa, mitä nyt paikalliset kävivätkin kaupustelemassa välillä koruja, kookoksia ja auringonlaskuristeilyjä.

Teimme myös päiväretken snorklaamaan koralliriutalle. Läpinäkyvässä vedessä snorklatessamme saimme ihastella upean värisiä koralleja, kaloja, meritähtiä ja merikäärmeitä. Intouduimme jopa tekemään uimahyppyjä veneen katolta. Aurinkorasvaa kului rutkasti, mutta emme palaneet tällä reissulla!  Retkeen kuuluin myös tonnikalalounas rannalla. Paluumatkan kruunasi, kun näimme pullonokkadelfiinejä vedessä. Snorklausretki oli upea ja hauska kokemus.

Viimeisen lomapäivämme vietimme Sansibarin Stone Townissa kierrellen ja ihmetellen. Pikkukujilla kulkiessamme suuntavaisto meni aivan sekaisin ja löysimme itsemme tunnin harhailun jälkeen taas lähtöpisteestä. Iltaa istuimme mojitoa juoden tunnelmallisella rantaterassilla, kunnes oli aika suunnata kohti lentokenttää ja Malawia.

Sansibarin lomamme oli ihana ja rentouttava kokemus. Olisimme voineet helposti jäädä pidemmäksikin aikaa. Nyt vielä viimeinen rentoiluviikko Malawissa, sitten suunta kohti Suomea

Safari

Ennen Sansibarin lomaa kävimme pitkän viikonlopun Liwonden kansallispuistossa safarilla. Kokemus oli huikea. Nähtiin vaikka mitä villielämää, valitettavasti osa (valtavat hämähäkit) viihtyi jopa meidän sängyissämme. Vähänkö oltiin silti rohkeita ja reippaita tyttöjä.

Tehtiin autosafari ja venesafari. Paljon myös vain loikoiltiin näköalatasanteella maisemaa ihastellen ja lehtiä lueskellen. Päästiinpä todistamaan sadekauden ensimmäiset sateet, myös ensimmäiset Malawissa kokemamme. Yhtenä iltana ukkosmyrskyä edelsi jopa pienimuotoinen hiekkamyrsky. Illalla istuttiin salamoita ihastellen.

Norsuja pöpelikössä

Pumba poikineen

Iinan suosikit: paviaanit. Pysyttiin turvamatkan päässä :D

Aino ja menopeli sekä on board -baari

Joku sarvipää siellä pusikossa

Pumba

Suomitytöt ja peppu

Norsuja venesafarilla

Auringonlasku

Joillekin me oltiin safarin eksoottisin nähtävyys :)

Lisää norsuja

Meidän kaislamaja-dormi, täynnä jättihämähäkkejä

Hippotappelu

Sadekauden ensimmäinen sade

Dumbot 

OHI ON !!!

WOOP WOOP!

Meillä on täällä harkat ohi ja nyt ollaan virallisesti lomalla pari viikkoa ennen kotiinpaluuta. Tämä viikko on ollut todella kiireinen ja nyt vasta ehdittiin blogin pariin pikaisesti ennen safarille lähtöä.

Harjoittelumme viimeinen osuus oli kaksi viikkoa antenataaliklinikalla, tavallaan paikallisessa neuvolassa. Antenataaliklinikalla käyvät terveet äidit raskaudenaikaisessa seurannassa. Normaaliseurantaan kuuluu protokollan mukaan neljä käyntiä. Käynneillä kuunnellaan sikiön sydänäänet, mitataan symfyysi-fundusmitta, ja arvioidaan äitien yleisvointi ja raskausviikko sekä tarjoutuva osa. Virtsaa stiksataan ja verenpainetta mitataan vain tarvittaessa. Äidit saavat käynneillä myös malarianestolääkkeet.

Päivässä vastaanotetaan 70-250 äitiä. Yhden äidin hoitoon käytetään keskimäärin alle minuutti. Hoitohuoneessa on kaksi tutkimuspöytää ja penkki. Äitejä otetaan pieneen huoneeseen 10 kerrallaan vuoronumeron mukaan ja siitä he kapuavat vuorollaan tutkimuspöydälle. Puolison kanssa saapuneet pääsevät jonon ohi ja huoneesen ei oteta samalla muita asiakkaita.

Sanomattakin on selvää että päivät ovat kiireisiä. Klinikkaa pyörittävät neljä tehomummoa, jotka pitävät äideille tiukkaa jöötä ja laulavat ja vitsailevat läpi työpäivän. Näiden mammojen kanssa oli ilo työskennellä ja hekin tuntuivat arvostavan lisäkäsipareja kiireen keskellä. Tykättiin klinikan meiningistä kovasti, täydellinen paikka lopettaa harjoittelut.

Nyt safarille, heissan!

Malawilaisesta vieraanvaraisuudesta

Aika täällä on vierähtänyt ja yhtäkkiä huomaammekin jäljellä olevan enää kolme viikkoa reissusta. Meidän puheissakin alkaa pikkuhiljaa esiintyä kotiinlähtöön liittyvät asiat ja tämän ovat huomanneet myös meidän ystävät. On ollut koskettavaa, kuinka meitä on jo tässä vaiheessa muistettu.

Sunnuntaiksi saimme kutsun erään koulumme autonkuljettajan kotiin vierailulle. Kuljettaja on ollut alusta asti meitä kohtaan todella huomaavainen ja kiltti. Hän on niitä harvoja, jotka muistavat meidän molempien nimet, täällä kun yleensä meitä kutsutaan vain ”Iinnoksi”, koska nimemme kuulostavat niin samalta. Hän myös soittelee perään varmistaakseen, että autokyyti on saapunut ja että meillä on kaikki hyvin.

Sunnuntaina laitoimme täällä teettämämme afrikkamekot päälle ja suuntasimme kyläilemään. Meidät haettiin tuktukilla koululta. Perillä meitä odotti pieni talorykelmä, jonka pihalla juoksentelivat lapset, kukot ja kanat. Täällä on ihan tavallista, että kotieläimet juoksentelevat vapaana, jopa sairaalan pihalla ja keskustassakin. Lapset olivat innoissaan nähdessään valkoisia, azunguja.  Koti oli hyvin pieni, mutta kodikas. Kuljettaja kertoi muuttaneensa vasta hiljattain Lilongween ja väestön kasvun vuoksi isoa asuntoa on todella vaikeaa löytää.

Tarkoituksenamme oli juoda iltapäivätee, mutta sähköt olivat poikki. Kuitenkin eteemme loihdittiin kanaa, riisiä, kananmunaa, leipää, mehua, banaania, mangoa, keksejä ja vaikka mitä muuta. Söimme illallista yhdessä ja juttelimme pari tuntia. Saimme kuulla paljon mielenkiintoisia ja hauskoja tarinoita elämästä Malawissa ja Zimbabwessa. Opimme missä kaupungissa ja mihin vuodenaikaan tietyt hedelmät kasvavat, missä on kuuminta, kylmintä ja kauneimmat rannat. Ilta oli todella ihana ja kun mukaamme pakattiin pari kassillista evästä, ei itku ollut kaukana. Täällä ihmiset antavat mielellään siitä vähästäkin, mitä heillä on. Tuntui suorastaan syylliseltä ottaa vastaan ruokaa, etenkin kaiken sen kestitsemisen jälkeen.’

Myös sairaalalla olemme puhuneet vanhoille työkavereille lähestyvästä lähdöstämme. Maanantaina yllätykseksemme eräs entinen työkaverimme antoi meille läksiäislahjaksi kauniit chitenje-kankaat. Emme olleet lainkaan varautuneet tällaiseen muistamiseen ja ele lämmitti todella. Tiistaina käytiin tämän työkaverin ja hänen perheensä kanssa illallistamassa. Ilta oli todella mukava ja perhe lapsineen kerrassaan suloinen.

Tuntuu niin ihanalta, että ollaan saatu tutustua näihin paikallisiin ja tulemme heitä varmasti muistamaan ja ikävöimään. Nyt myös kotiinlähtö tuntuu haikeammalta ja tavallaan konkreettisemmalta. Pikkuhiljaa alkaa myös hiipiä tunne siitä, että aika täällä loppuu kesken. Niin paljon olisi vielä tehtävää.

Viikonloppu järvellä (Ja 2kk täällä!)

Lähdettiin uusien Suomityttöjen kanssa järvelle viikonlopuksi. Päätettiin mennä lähirantaan, Salimaan, jossa ollaan käyty aiemminkin. Oltiin siellä yksi yö, eikä se taaskaan täysin kommelluksitta mennyt.

Matkat sujuivat kerrankin hyvin ja nopeasti (!!!). Järvessä uidessa Ainon toinen silmä alkoi yhtäkkiä turpoamaan ja oireilemaan. Siitä pikku paniikki, että onko järvessä joku olio joka pesiytyy silmään ja vähintään syö aivot. Henkilökuntaa vähän nauratti, mutta Aino pääsi kuitenkin tapaamaan ensiapuihmistä. Eivät osanneet sanoa mistä johtui ja vaiva meni ohi yhtä nopeasti kuin alkoikin.

Meidän hostelli on paikallisten suosima ja oltiinkin aikalailla ainoat länsimaiset koko rannassa. Viikonloppuna vietettiin äitienpäivää, mikä näköjään täällä tarkoittaa kunnon bileitä. Koko ranta oli täynnä tanssivia ihmisiä. Meilläkin oli merkkipäivä, 2 kuukautta Malawissa, joten liityimme juhlijoiden joukkoon.

Aamulla ei ollut niin kiva herätä kun hostellin aulaan patjoille majoitetuilla parilla kymmenellä naisella oli ämpäreissä haisevaa kalaa kuumassa huoneessa. Päiväksi mentiin rannalle ja nyt alkoi jo pikkuhiljaa kyllästyttämään paikallisten jatkuva into ottaa meistä tai meidän kanssa kuvia, koskea, rupatella, tuijottaa, pyytää rahaa ja seurata. Edellisenä päivänä vielä naureskellen poseerattiin ja tutustuttiinkin joihinkin paikallisiin, mutta sunnuntaina ei saatu olla hetkeäkään rauhassa. Lapsilta ihmettelyn vielä ymmärtää, mutta kun parikymmentä aikuista seuraa ja ”salaa” ottaa kuvia, pyytää uimaopetusta tai sukeltaa nappaamaan jaloista kiinni, ei enää naurata.

Kotimatkalla nähtiin taas niitä heimoasuisia heinäpaalin näköisiä ukkeleita tanssimassa ja saatiin muutama kuvakin.

Oli kiva viikonloppu !                         

                                                                                                                                                  

Perhesuunniteluklinikka

Viime viikko työskenneltiin Area 18 perhesuunnitteluklinikalla. Siellä opimme asentamaan ja poistamaan ehkäisykapseleita. Klinikka oli Area 18:n terveyskeskuksessa, jossa oli mm. antenataaliklinikka ja pieni synnytysosasto. Perhesuunnittelu ja anteklinikka olivat samassa pikku rakennuksessa. Perhesuunnittelu toteutettiin yhdessä pienen pienessä huoneessa, ante toisessa. Tilojen rajallisuuden vuoksi mm. terveysvalistustuokiot sekä lihakseen pistettävien ehkäisyinjektioiden laitto suoritettiin ulkoilmassa. Välillä sisätiloihin eksyi pihalta kukko tai kana tepastelemaan.

Päivät alkoivat anten ja perhesuunnittelun yhteisellä terveysvalistustuokiolla, jotka sisälsivät paljon yhteislaulua. Tuokioissa istui joukko äitejä lapsikatraiden kanssa. Opimme myös, että Malawilaisessa äitiysterveydenhuollossa koitetaan innostaa myös lasten isät mukaan käynneille. Jos käynnille tulee puolison kanssa, pääsee pariskunta jonon ohi, vaikka tulisivat myöhässä. Pariskunnat saavat myös muilta äideiltä ja hoitajilta kannustuslaulun saapuessaan yhdessä.

Ehkäisy klinikalla on ilmaista, kuten kaikki julkinen terveydenhuolto. Suurin osa klinikalta annettavista ehkäisyvälineistä on lahjoituksia. Yleisiä ehkäisymuotoja ovat injektiot sekä kapselit. Muita ehkäisymuotoja ovat miesten ja naisten kondomit, e-pillerit ja minipillerit, kierukka (jota asennetaan sairaalassa), varmat päivät, imetys sekä pidättäytyminen ja keskeytetty yhdyntä.

Terveyskeskuksen infojulisteista opimme, että täällä pidetään eri ehkäisymuotoja luotettavampina kuin Suomessa. Esimerkiksi varmoja päiviä pidetään yhtä luotettavina kuin kondomia, ja imetystä luotettavampana kuin edellä mainitut. Luotettavimpana pidetään sterilisaatiota, kierukkaa ja implanttia. Suomessa esimerkiksi imetystä ei promotoida ehkäisykeinona.

Opimme klinikalla myös non-touch -menetelmän injektioiden laitossa. Tämä tarkoittaa sitä, että hanskojen vähyyden vuoksi potilaaseen ei kosketa lainkaan.

Eniten hajottaa elektroniikka

Ainon Suomi-liittymä ei toimi täällä ollenkaan. Sori vaan ystävät, työnantajat ja virkavalta.

Iinan kännykässä ei toiminut paikallinen simkortti. Sitten vaihdettiin varakännykkään, jossa toimi.

Sitten alkoi Iinan läppäri levitä.

Sitten hajosin Iinan varapuhelin. Onneksi sentään mukana oli KAPULA. Se toimii. Osittain.

Oltiin että näillä mennään.

Sitten hajosi Ainon puhelin. Onneksi on varaluuri. Joka ei toimi.

No tällä viikolla on sähköt ja wi-fi ollut nurin enemmän kuin toiminnassa että ei tässä mitään yhteyttä haluttu pitääkään.

An(tenat)aalista

Tää postaus tulee nyt myöhässä kun täällä on ollut sähköt poikki ja wifi poikki ja what not. Enjoy !

Meidän ei-suosikkiharkka antenataaliosastolla on päättynyt. Sen kunniaksi Ainolla on pikku krapula.

Päivät antella kuluivat pääasiassa hitaasti. Siis todella. Aamulla ensin odoteltiin pari tuntia kaikkien töihin saapumista. Sitten keskusteltiin siitä miten itse kunkin yö on sujunut. Nukkuessahan se. Sitten tentattiin meidän chichewan kielen taitoa. Tänäänkin osattiin sanoa hyvää huomenta, kuten eilen. Ja toissapäivänä. Sitten jaettiin huoneet, ei kuitenkaan kaikkina päivinä. Sitten taas odoteltiin. Lääkärin saapuessa tekemään osaston kiertoa, oli meillekin hommaa. Käytiin osaston äidit läpi, tehtiin joitakin tutkimuksia ja niiden pohjalta diagnooseja ja hoitosuunnitelmia. Tiistaisin ja torstaisin tehtiin elektiivisiä sektioita jos leikkurissa oli tilaa. Lääkärin kierron jälkeen oli lounas ja lounaan jälkeen sydänäänien kuuntelurumba.

Pähkinänkuoressa syy miksi tämä ei ollut meidän suosikkiharkka oli oma turhautumisemme. On todella raskasta seurailla, kun asiat joita hoidollisesti pitäisi tapahtua, ei tapahdu. Joskus syynä on resurssien puute, joskus valitettavasti tiedon, taidon sekä motivaation puute. Ja kuka kehtaa Suomessa sanoa terveyskeskusta arvauskeskukseksi, hävetköön. Suomessa on tarjolla niin laadukasta hoitoa sitä tarvitseville.

Osastolla oli kuitenkin muutama työntekijä jotka käyttivät työaikansa potilaiden hyvinvoinnin edistämiseen. Eräs osaava kätilö piti huolen siitä, että pelkkien oireiden tuijottamisen sijaan pyrimme hahmottamaan asioiden syy-seuraussuhteita sekä kokonaistilannetta. Tämä kätilö oli ensimmäinen täällä, joka kannusti meitä ajattelemaan kriittisesti eikä sokeasti luottamaan muiden arvioihin ja tutkimustuloksiin. Kyseinen kätilö myös ehtiessään kokosi osaston äidit yhteen ja piti heille terveysvalistusta. Tämä kätilö oli todella työlleen omistautunut ja omalla työpanoksellaan osoitti, että vähempi ei riitä. Hieno kätilö. Toinen mieluisa työntekijä oli eräs lääkäri, joka opetti meille paljon riskiraskauksien hoidosta.

Ei siellä kuitenkaan pelkkää kurjaa ollut! Kun kerran sitä aikaa oli, niin hengailtiin aika paljon potilaiden kanssa. Huoneessa 2 oli äitejä, jotka olivat pitkään osastolla, monet jopa viikkoja. Näihin äiteihin tutustuimmekin ja vietimme huoneessa paljon aikaa. Oli kiva tuntea potilaat nimeltä ja hekin antoivat meille Afrikkanimet: Patuma ja Nabanda. Harva äideistä puhui englantia, joten he ahkerasti opettivat meille chichewaa ja tenttasivat aiemmin opittua. Huoneessa oli aina hyvä ilmapiiri ja huumorintajuiset äidit nauroivat sekä meille että meidän kanssa.

Osan äideistä kanssa ystävystyimme kielimuurista huolimatta.  Pyrittiin käymään mahdollisuuksien mukaan moikkaamassa meidän äitejä synnytyksen jälkeen, eikä siinä aina kyyneliltä vältytty puolin ja toisin. Eräät kaks äitiä, jotka nimesivät meidät bestiksikseen pyysivät meitä  nimeämään vauvansa. Se ei ollutkaan mikään helppo nakki, mutta lopulta sopivat Afrikkanimet löytyivät. Hurjan suuri ja aika koskettava luottamuksen osoitus näiltä äideiltä. Myöhemmin äitien keskuudessa syntyikin pienoinen ”trendi” kysyä meiltä lasten nimiä, mutta tuskin kaikki niitä aivan tosissaan pyysivät.

Torstaina, meidän toiseksi viimeisenä työpäivänä huoneen 2 alkuperäisen kokoonpanon äideistä viimeiset operoitiin. Pääsimme vastaanottamaan vauvat leikkaussaliin. Tämä olikin mahtava tapa päättää harjoittelu osastolla.

Tuhjä potilashuone. Tällaisissa saattoi olla yli 20 äitiä viikkotolkulla.

Nimesimme tämän pienen pojan: Gift.

Menossa leikkuriin

Viimeinen pari uunista ulos: leikkurissa vastaanottamamme kaksosvauvat